Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
kaunis painajainen
03.02.2019 13:33 | Helena ulkoasun kirkkaita värejä ihmetellen

Käsitys ajan kulumisesta on joka päivä yhtä mielenkiintoista. Lapsena se tuntui matelevan hitaasti ja kärsivällisyys oli koetuksella, nyt parikymppisenä vuorokaudet tuntuvat menevän vähintään kaksinkertaisella vauhdilla. Jos ennen vaivasi tylsyys, nykyään saamattomuus tuntuu hengittävän niskaan. Samalla lailla käsitys hyvien ja huonojen hetkien määrästä tietyssä ajassa alkaa puuroutua.

Paljon on kuitenkin tapahtunut. Kaveriporukan miitti, huhtikuulle varattu matka Lontooseen, hiukset leikattu lyhyemmäksi longbob malliin, Poets of the Fallin uusinta levyä kuunneltu luvattomia kertoja. Hyvien hetkien sekaan on kuitenkin mahtunut myös paljon draamaa, turhaa ahdistusta ja tyytymättömyyttä kaikkeen, minkä takia pelkästään sängystä nouseminen on ollut perseestä tiettyinä päivinä. Loppujen lopuksi kaikki on kuitenkin hyvin, kyllä ne painajaisetkin saa karkotettua ja selvitettyä.

Bulletproofin puolelle muutoksia on luvassa ulkoasun vaihdon lisäksi, idea pysyy kuitenkin samana. Muutokset koskevat enemmän kategorioiden sisältöä ja materiaalin järjestelyä sen lisäämisen rinnalla. No, katsotaan mihin suuntaan päädytään pikkuhiljaa edeten! Bulletproofiin alkaa päteä yhä enemmän asenteeni elämään: rauhallisin askelin, mutta joskus extempore on parempi kuin rutiinien vankina eläminen.


( Päivitetty: 14.03.2019 14:18 )

 - Helena ulkoasun kirkkaita värejä ihmetellen

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Roskapostisuojaus: Paljonko on kaksi plus yksi?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Kommentit

Hieno uusi ulkka! Mietin itse asiassa kirjoittavani jossain vaiheessa myös samasta aiheesta blogiin, mutta ei taida jäädä aikaa :'D Olen myös mietiskellyt, että koko ajan aika menee nopeammin: tätäkö se on elämän loppuun asti, koko ajan vauhti nopeutuu? Nyt jo tuntuu niin nopealta, että jossain vaiheessa varmaan tippuu kärryiltä. Ja samalla toisaalta tuntuu, kuin esimerkiksi edellisestä viikosta tai kuusta olisi suunnattoman paljon aikaa, kun niin paljon tapahtuu; luulen että tähän vaikuttaa myös kaikki somet yms joihin mahtuu meemejä ja uutisia ja tapahtumia niin paljon, että päivät täyttyvät ties mistä tiedosta. Mutta kun miettii esimerkiksi vuotta 2018, yleensähän kestää kauan uutena vuonna, ennen kuin oppii kirjoittamaan uuden vuosiluvun, nyt ei tunnu yhtään siltä, tuntuu kuin koko vuotta 2018 ei olisi ollutkaan (huolimatta siitä että niin paljon tapahtui. Tuliko esim Black Panther leffa tosiaan vuoden 2018 keväällä??). Nojoo, tällasia pohdintoja :d Tsemppiä kaikkiin vastoinkäymisiin ja kouluun!

- Valeria - 3.2.2019 17:09
  http://footprints.suntuubi.com

Vastaus
Kiitos paljon! Oon miettiny ite samaa tosta ajan nopeutumisesta, että tätäkö se loppu elämä sitten on? Nopeammin ja nopeammin ohi meneviä hetkiä ja päiviä? Onneksi muistot kuitenkin jää vähintään mieleen eikä haikeudessa ja kaipuussa ole mitään pahaa. Tietoa tulee kyllä joka päivä paljon ja asioita myös tapahtuu ettei mikään ihme päivien alkaessa sekoittua keskenään. Itellä ei yleensä ole ollut ongelmia uuden vuosiluvun kirjoittamisen kanssa, mutta pakko olla samaa mieltä tosta et tuntuu kuin 2018 ei ois koskaan ollu. Sama fiilis mulla on kyllä ollu vuodesta 2017, mikä on tosi outoa. En osaa edes täysin sanoa, johtuuko kyseiset fiilikset pelkästään tunteesta ajan nopeutumisesta vai onko taustalla jotain muutakin. Tsemppiä myös sinnepäin!





Kommentoi


RSS

©2019 ʙᴜʟʟᴇᴛᴘʀᴏᴏғ - suntuubi.com